fbpx
Asunto Oy Helsingin Ramsinrannan Lumovalkku

Merellistä asumista Helsingin Ramsinrannassa

Lapset ovatkin jo kotona, tuumaan astuessani kauppakasseineni ulko-ovesta tilavaan eteiseen. Tykkään eteisen peililiukuovista, sillä ne avartavat pitkänomaista tilaa mukavasti. Laattalattialla lepäävät sulassa sovussa lasten reput ja pyöräilykypärät. Näen ulko-ovelta läpi kodin ja isoista ikkunoista suoraan takapihalle saakka. Lapset näyttävät olevan takapihalla hyppimässä trampoliinilla.

Vien kauppakassit keittiöön ja puran ruuat jääkaappiin. Ostin tänään kesän ensimmäiset mansikat. Lasten välipala-astiat ovat jääneet keittiön tiskipöydälle, mutta päätän siivota ne myöhemmin. Onneksi keittiön sotkut eivät näy olohuoneen puolelle. Otan kahvikoneesta kupin lattea, istahdan sohvalle ja huokaisen tyytyväisenä. Työviikko on ohi ja viikonloppu voi alkaa.

Käännyn katsomaan olohuoneen ikkunasta terassille. Viikonloppuna täytyy käydä ostamassa terassilasituksen suojaksi aurinkoverhot. Nautin kyllä auringonpaisteesta, mutta joskus on hyvä saada terassi hieman suojaan auringolta. Myös kesäkukkia pitäisi ostaa. Olen kukkien suhteen jo hieman myöhässä, mutta ehkä niitä vielä kaupasta löytyy.

Asunto Oy Helsingin Ramsinrannan Lumovalkku

Asunto Oy Helsingin Ramsinrannan Lumovalkku on upea, ympäröivää luontoa kunnioittava asuinkokonaisuus. Rakennukset sulautuvat kauniisti ympäristöönsä – niiden ulkoverhoilu on tummaa tiiltä ja kaunista, kuultokäsiteltyä puuta. Lumovalkun piha-alueet ovat maisema-arkkitehdin suunnittelemia ja jokaisella kodilla on suojainen, aidattu piha, joka antaa mahdollisuuden vaikkapa pienviljelyyn.

Lumovalkun kodit ovat tilavia, avaria ja ne soveltuvat monenlaisiin elämänvaiheisiin. Jokaisessa kodissa on kaksi tilavaa parveketta ja suuri, lasitettu terassi. Useimmista makuuhuoneista on käynti parvekkeelle, joten luonto on todella läsnä joka puolella.

Kodit on suunniteltu Siklan tapaan arjessa hyvin toimiviksi ja asukkaiden tarpeet huomioiviksi. Kodin tulevana asukkaana pääset vaikuttamaan kotisi varustelutasoon. Pääset esimerkiksi valitsemaan mieleisesi pintamateriaalit poikkeuksellisen laajoista valikoimista sisustussuunnittelijan opastuksella.

Asunto Oy Helsingin Ramsinrannan Lumovalkku rakennetaan vuokratontille, joka on mahdollista lunastaa omaksi. Hinnaston löydät sivun alaosan Ladattavaa-osiosta.

Yhtiö

Asunto Oy Helsingin Ramsinrannan Lumovalkku

Sijainti

Valkkusuonkuja 2 ja 3, 00980 Helsinki

Tyyppi

Paritalo/rivitalo

Omistusmuoto

Omistusasunto

Asuntojen koot

85-105 m2

Huoneistotyypit

4h + k + s, 5h + k + s

Rakenne

Puurunko + tiiliverhous

Rakennusaika

2021-2022

Valmistuminen

Kevät 2022

Status

Varattavissa

Asunnon kunto

Uudisrakennus

Energialuokka

B (2020)

Vesihuollon kuvaus

Kunnan vesijohto

Viemäri

Kunnan

Lämmitysmuoto

Kaukolämpö vesikiertoisella lattialämmityksellä

Tontti

Vuokra, mahdollisuus lunastaa omaksi

asunto oy helsingin ramsinrannan lumovalkku

TUTUSTU VIRTUAALISESTI 85 NELIÖN KOTIIN!
asunto oy helsingin ramsinrannan lumovalkku

TUTUSTU VIRTUAALISESTI 105 NELIÖN KOTIIN!
Asunto Oy Helsingin Ramsinrannan Lumovalkku

Varaa uusi kotisi!

Valkkusuonkuja 2

Suodata
4h
5h
Huoneisto Tyyppi m2 Myyntihinta Velaton hinta
vuokratontilla
Tontin
lunastushinta
Varaustilanne
{{ result.id }} {{ result.type }} {{ result.squares }} {{ result.price }}€ {{ result.unencumbered_price }}€ {{ result.lunastus }}€
{{ result.status }}
Liity jonotuslistalle Varaa asunto

Valkkusuonkuja 3

Suodata
4h
5h
Huoneisto Tyyppi m2 Myyntihinta Velaton hinta
vuokratontilla
Tontin
lunastushinta
Varaustilanne
{{ result.id }} {{ result.type }} {{ result.squares }} {{ result.price }}€ {{ result.unencumbered_price }}€ {{ result.lunastus }}€
{{ result.status }}
Liity jonotuslistalle Varaa asunto

Sisustussuunnittelija apunasi!

Hypistely, fiilistely ja unelmointi ovat tärkeä osa uuden kodin hankkimista. Sisustusstudio on Sikla-kodin hankkijoille siihen mitä mainioin paikka!

Sisustusstudiollamme pääset tutustumaan ihaniin pintamateriaaleihin. Valittavanasi on runsaasti erilaisia materiaalivaihtoehtoja jokaiseen makuun ja tyyliin. Materiaalivaihtoehtoja päivitetään toimittajilla tarjolla olevien mallistojen mukaan säännöllisesti. Seuraamme jatkuvasti vallalla olevia trendejä ja inspiroivia sisustustyylejä, jotta voisimme palvella Sikla-kotien tulevia asukkaita parhaalla mahdollisella tavalla.

Haluaisitko kurkistaa sisustusstudiollemme ja nähdä, kuinka asiakastapaamisemme materiaalivalintojen parissa sujuvat? Samalla näet, millaisia materiaalikollaaseja sisustussuunnittelijamme Virpi on valinnut omaksi
suosikikseen ❤

TUTUSTU SISUSTUSSTUDIOOMME

Suuntaan yläkertaan vaihtamaan vaatteet. Haluan työvaatteet pois ja rennommat kotivaatteet tilalle. Avaan makuuhuoneen oven parvekkeelle. Ihana raikkaus ja tuulen humina. Rakastan tätä kotia, sillä makuuhuoneesta pääsee suoraan parvekkeelle. Aamuisin on nautinnollista nojata rosoiseen tiiliseinään ja seurata luonnon heräämistä. Nautin meri-ilmasta ja luonnon läheisyydestä, ja tässä kodissa luonto on aidosti läsnä joka huoneessa. En voisi toivoa enempää.

Lähden tervehtimään lapsia takapihalle. He ovat lähdössä heittelemään kiviä merenrantaan. Pasi lupasi grillata salilta tultuaan päivälliseksi kanaa ja vihanneksia.

Illalla taidan lämmittää saunan.

"Olisimmehan me pärjänneet pienemmässäkin asunnossa, mutta päätimme unohtaa kesämökin ostamisen ja yhdistää uudessa kodissa sekä kodin että kesämökin. Asumme nyt meren rannassa, joten pääsemme uimaan ja veneilemään ihan koska vaan."
Asunto Oy Helsingin Ramsinrannan Lumovalkku

Pohja- ja asemakuvat

"Vien kauppakassit keittiöön ja puran ruuat jääkaappiin. Ostin tänään kesän ensimmäiset mansikat. Lasten välipala-astiat ovat jääneet keittiön tiskipöydälle, mutta päätän siivota ne myöhemmin. Onneksi keittiön sotkut eivät näy olohuoneen puolelle."

Moi, kotona ollaan, huudan Lindalle. En kuule vastausta, Linda on varmaan vielä yläkerrassa työhuoneessaan puhelinpalaverissa. Riisun ajohaalarin eteisen yhteydessä olevaan vaatehuoneeseen. Lindan mielestä ajokamppeet haisevat pakokaasulle. Siksi on hyvä, että ne saa heti kotiin tullessa oven taakse piiloon. Portaiden alla on vielä lisää säilytystilaa, mielestäni se on nerokas ratkaisu. Meidän kaikkia harrastuskamppeita säilytetään tässä huoneessa, ja ne mahtuvat sinne loistavasti.

Jarkko ja Suvi tulevat meille tänään istumaan iltaa. He eivät ole vielä nähneet uutta kotiamme. Me itse rakastuttiin heti tähän asuntoon, sen avaruuteen ja käytännöllisyyteen. Ja tyylikkyyteen. Keittiö ja olohuone muodostavat niin ison yhtenäisen tilan, että iltaa mahtuisi istumaan isompikin porukka. Kun terassin oven avaa, jatkuu olohuone vielä lasitetulle terassille saakka.

Meillä tulee olemaan täällä vielä monet mukavat illanistujaiset ystävien kanssa.

Hinnasto

Ramsinranta on täynnä tarinoita - Lataa esite

Lataamalla esitteen liityn Siklan sisäpiiriin ja hyväksyn, että tietojani saa käyttää uusien kohteiden markkinointiin. Voin peruuttaa antamani markkinointiluvan milloin tahansa. Rekisteriseloste.

Yhteydenotto

Ramsinrannan upeat kodit myy:

Pekka Karhumaa
puh. 045 358 8428
pekka.karhumaa@sikla.fi
www.sikla.fi